Baletti
Klassinen baletti on monien tanssilajien pohjana ja baletin tekniikkaa hyödynnetäänkin monilla muilla tanssitunneilla. Baletin lumo ja kauneus innostaa vuosien ajan yhä uusia tanssijoita tutustumaan vaativaan ja viimeisteltyyn liikekieleen.
Kouluikäiset - Nuoret - Aikuiset - Pointe - Neoklassinen baletti
Kouluikäisten balettitunnit
Tunneilla tutustutaan tankotyöskentelyn kautta baletin perusasentoihin, liikkeisiin ja aukikiertoon. Tankotyöskentelyn jälkeen edetään keskilattialle, jossa pyöritään, hypitään ja liikutaan baletin liikekielen mukaisesti. Tunneilla tehdään myös luovia ja tanssillisia harjoitteita. Tunneilla kehitetään myös liikkuvuutta ja opetellaan kehonhuoltoa lasten ikätaso huomioiden. Kide-baletissa tanssitaan pääasiassa klassisen musiikin tahtiin, joten tutuksi tulee myös eri balettien klassikot!
Kide-baletti 6v+ ja 7v+
Kide (6-8 v) baletin alkeet
Kide -baletin alkeet sopii 6–8-vuotiaille tanssijoille, jolla ei ole aikaisempaa kokemusta baletista tai tanssista. Kide -baletin alkeet sopii seuraavaksi tanssitunniksi Taikatanssi (5,5-7 v) jälkeen. Edustusryhmien 6–7-vuotiaat Zirkonit tanssivat Kide-baletin alkeistasolla.
Kide (7-9 v) baletin alkeisjatko
Kide-baletti alkeisjatko sopii 7–9-vuotiaille tanssijoille, jotka ovat tanssineet noin vuoden balettia tai ensimmäiseksi tanssitunniksi 8-9 -vuotiaille tanssijoille. Edustusryhmien 7–9-vuotiaat Topaasit tanssivat Kide-baletin jatkotasolla.
Noin 2-3 vuoden balettituntien jälkeen tanssija on valmis siirtymään Kimalle-balettitunneille.
Kimalle-baletti 8v+ ja 9v+
Kimalle (8-10 v) perustaso
Kimalle-baletti perustaso sopii 8–10-vuotiaille tanssijoille, joilla on noin kahden vuoden kokemus baletista. Edustusryhmien 8–9-vuotiaat Opaalit tanssivat Kimalle-baletin perustasolla. Intensiiviryhmä 1 Korallit ja intensiiviryhmä 2 Kristallit voivat myös tanssia tällä tasolla.
Kimalle (9-11 v) jatkotaso
Kimalle-baletti jatkotaso sopii 9–11-vuotiaille tanssijoille, jotka ovat tanssineet noin kolme vuotta balettia. Edustusryhmien 9–10-vuotiaat Safiirit tanssivat Kimalle-baletin jatkotasolla. Intensiiviryhmä 2 Kristallit voivat tanssia tällä tasolla.
Pointe -alkeet on 30 minuutin erillinen kärkitossutyöskentely -tunti, joka on Kimalle-baletin jatkotunnin perään. Tunnilla aloitetaan kärkitossuilla työskentely aivan perusteista. Pointe -alkeet tuntia suosittelemme kaikille Kimalle -jatkotason tanssijoille ellei opettaja toisin ilmoita.
Noin neljän vuoden balettituntien jälkeen tanssija on valmis siirtymään Hohde-balettitasolle.
Hohde-baletti 10v+ ja 11v+
Hohde (10-12 v) perustaso
Hohde-baletti perustaso sopii 10–12-vuotiaille tanssijoille, joilla on noin 4-5 vuoden kokemus baletista tai noin 3–4 vuotta, kun ovat tanssinut useamman kerran viikossa. Edustusryhmien 10–11-vuotiaat Spinellit sekä osa 10-vuotiaista Safiireista tanssivat Hohde-baletin perustasolla. Intensiiviryhmä 3 Jadet tanssijat voivat tanssia tällä tasolla.
Pointe -perustaso on erillinen kärkitossutyöskentelytunti, joka pidetään Hohde perustason jälkeen. Suosittelemme tuntia kaikille Hohde perustason tanssijoille, ellei opettaja toisin ilmoita.
Hohde (11-13v) jatkotaso
Hohde-baletti jatkotaso sopii 11–13 -vuotiaille tanssijoille, jotka ovat tanssineet noin 5-6 vuotta balettia tai 4-5 vuotta, kun ovat tanssinut useamman kerran viikossa. Edustusryhmien 11–12 -vuotiaat Ametistit sekä osa 11 -vuotiaista Spinelleistä tanssivat Hohde-baletin jatkotasolla. Intensiiviryhmä 3 Jadet tanssijat voivat tanssia tällä tasolla.
Pointe -jatkotaso on erillinen kärkitossutyöskentelytunti, joka pidetään Hohde jatkotason jälkeen. Suosittelemme tuntia kaikille Hohde jatkotason tanssijoille, ellei opettaja toisin ilmoita.
Mikäli tanssija ei ole ennen Hohde-balettia tanssinut tossuilla, voi hän jatkaa Hohde-tason balettitunneilla ja kiriä kärkitossutunneille saatavia taitoja joko Pointe -alkeet kärkitossutunneilla tai opettajan kanssa yksityistopetuksen kautta. Näissä tilanteissa voi aina keskustella opettajan ja toimiston kanssa, mikä on paras ehdotus kyseessä olevalle tanssijalle.
Noin 5-6 vuoden balettituntien jälkeen tanssija on valmis siirtymään baletin tekniikka -tunneille.
Varusteet
Lasten ja nuorten balettitunneilla käytetään balettipukua, suosituksena on vaaleanpunainen balettipuku, mutta tanssijalla voi olla myös muun värinen balettipuku. Tunneilla käytetään myös balettisukkahousuja sekä pehmeitä balettitossuja. Hohde-tunnilla saa olla käytössä myös balettihame, mutta pienemmät tanssivat ilman hametta. Hiukset laitetaan kiinni siistille nutturalle ja lyhyet hiukset laitetaan kiinni pinneillä. Muistetaan myös juomapullo mukaan tunnille!
Nuorten tunnit
Baletti sopii erinomaisesti eri tanssilajien oheislajiksi! Balettitunti etenee tankotyöskentelystä keskilattiatyöskentelyyn. Keskeisiä teemoja ovat linjaukset, ojennukset, venyvyys, keskivartalon hallinta, piruetit ja hypyt. Tunneilla tehdään myös luovia harjoitteita ja kehonhuoltoa.
Nuorten alkeistunneille voi tulla ilman mitään lajikokemusta. Baletin edistyneiden tekniikkatunnilla ei tehdä esitystä Tanssilan näytöksiin.
Baletin alkeet 9-14v
Baletin (9-14 v.) alkeet on tarkoitettu nuorille, jotka haluavat aloittaa baletin. Mukaan voi tulla ilman aiempaa tanssikokemusta tai show/nykytanssitaustalla. Baletin alkeet on 60 min mittainen tunti ja etenee ikätasoon sopivalla vauhdilla.
Tunneilla tutustutaan tankotyöskentelyn kautta baletin perusasentoihin, liikkeisiin ja aukikiertoon. Tankotyöskentelyn jälkeen edetään keskilattialle, jossa pyöritään, hypitään ja liikutaan baletin liikekielen mukaisesti. Tunneilla tehdään myös luovia ja tanssillisia harjoitteita. Tunneilla kehitetään myös liikkuvuutta ja opetellaan kehonhuoltoa lasten ikätaso huomioiden. Tunnilla tanssitaan pääasiassa klassisen musiikin tahtiin.
Ryhmä esiintyy Tanssilan joulu- ja kevätnäytöksissä.
Baletin alkeet 13-18v
Baletin (13-18v) alkeet on tarkoitettu nuorille, jotka haluavat aloittaa baletin. Mukaan voi tulla ilman aiempaa tanssikokemusta tai show/nykytanssitaustalla. Baletin alkeet on 60 min mittainen tunti ja etenee ikätasoon sopivalla vauhdilla.
Tunneilla tutustutaan tankotyöskentelyn kautta baletin perusasentoihin, liikkeisiin ja aukikiertoon. Tankotyöskentelyn jälkeen edetään keskilattialle, jossa pyöritään, hypitään ja liikutaan baletin liikekielen mukaisesti. Tunneilla tehdään myös luovia ja tanssillisia harjoitteita. Tunneilla kehitetään myös liikkuvuutta ja opetellaan kehonhuoltoa lasten ikätaso huomioiden. Tunnilla tanssitaan pääasiassa klassisen musiikin tahtiin.
Ryhmä esiintyy Tanssilan joulu- ja kevätnäytöksissä.
Baletin perustaso 9-12v
Tämä tunti sopii hyvin alkeistuntien jälkeiseksi tasoksi.
Tunnilla tehdään baletin perustekniikkaa tankotyöskentelystä keskilattiatyöskentelyyn. Baletin tekniikassa siirrytään seuraavalle tasolle tasapainojen, venyvyyden, piruettien ja erilaisten hyppyjen osalta. Tunnilla vahvistetaan myös nilkkojen lihakasia mahdollisesti myöhemmin alkavaa kärkitossutyöskentelyä varten.
Kärkitossutyöskentelytunnit löytyvät Pointe-tuntien nimellä ja ennen pointe-tunneille ilmoittautumista on hyvä varmistaa opettajalta tai kysyä toimiston kautta, onko tanssija tanssiteknisesti valmis siirtymään kärkitossutyöskentelyyn. Painotamme toiminnassamme turvallisuutta.
Tunnilla valmistetaan myös esitys Tanssilan joulu- ja kevätnäytöksiin. Tervetuloa mukaan!
Baletin tekniikka (12-15v) jatkotaso
Tämä tunti sopii hyvin perustason tuntien jälkeiseksi tasoksi. Jatkotason tunti on 60 minuutin pituinen.
Baletin tekniikkatunneilla ei valmistella esitystä Tanssilan joulu- ja kevätnäytöksiin.
Baletin tekniikka (12v+) edistyneet
Balettitunnilla harjoitellaan edistyneellä tasolla baletin tekniikkaa ja liikekieltä. Edistyneen tason baletin tekniikka tunnit ovat 75 minuutin pituisia.
Baletin tekniikkatunneilla ei valmistella esitystä Tanssilan joulu- ja kevätnäytöksiin.
Baletin tekniikka (14v+) edistyneet
Balettitunnilla harjoitellaan edistyneellä tasolla baletin tekniikkaa ja liikekieltä. Edistyneen tason baletin tekniikka tunnit ovat 75 minuutin pituisia.
Baletin tekniikkatunneilla ei valmistella esitystä Tanssilan joulu- ja kevätnäytöksiin. Esiintymistä toivoville edistyneen tason nuorille suosittelemme baletin koreografiaryhmä Fortuna Junioria!
Baletin tekniikka (16v+) edistyneet
Balettitunnilla harjoitellaan edistyneellä tasolla baletin tekniikkaa ja liikekieltä. Edistyneen tason baletin tekniikka tunnit ovat 75 minuutin pituisia.
Baletin tekniikkatunneilla ei valmistella esitystä Tanssilan joulu- ja kevätnäytöksiin. Esiintymistä toivoville edistyneen tason nuorille suosittelemme baletin koreografiaryhmä Fortunaa!
Varusteet
Hiukset laitetaan kiinni siistille nutturalle ja lyhyet hiukset laitetaan kiinni pinneillä. Muistetaan myös juomapullo mukaan tunnille!
Nuorten balettitunnin varusteisiin kuuluu vaaleanpunaiset balettitossut, vaaleanpunaiset balettisukkahousut sekä suositeltuna musta balettipuku. Balettipuku voi olla myös muun värinen. Balettihametta voi käyttää tunnilla itse halutessaan.
Aikuisten balettitunnit
Baletti sopii kaikille aikuisille ikään ja kokoon katsomatta. Tunneilla keskitytään oikeanlaiseen harjoitteluun huomioiden aikuisen vartalolle sopivat liikeradat. Aikuisten baletissa on useampia eri tasoja alkeista edistyneisiin.
Balettitunneilla liikutaan klassisen musiikin tahdissa ja harjoitellaan baletin liikekieltä. Balettitunti etenee tankotyöskentelystä keskilattiatyöskentelyyn. Jatkotasosta eteenpäin kuuluu tuntiin myös kärkitossutyöskentelyä. Balettitunnin keskeisiä teemoja tekniikan osalta ovat linjaukset, ojennukset, venyvyys, keskivartalon hallinta, varvastyöskentely, piruetit ja hypyt.
Aikuisten balettitunteja on tarjolla eri tasoisina sekä 15 v+ ikäryhmälle kuin myös 20 v+ ikäryhmälle.
Baletti alkeet
Baletin alkeissa lähdetään aivan perusteista liikenteeseen. Tanssijoilta ei odoteta mitään tanssikokemusta. Ensimmäiselle tunnille voi hyvin tulla sukilla ja liikuntaan sopivissa vaatteissa. Balettitunti etenee rauhallisesti tankotyöskentelystä kohti keskilattian harjoitteita.
Baletti perustaso
Baletin perustason tunnilla tanssijoilla olisi hyvä olla 1-2 vuotta kokemusta lajista. Perustason tunneilla tanssijoiden oletetaan osaavan peruskäsitteet sekä ymmärtävän balettitunnin rakenteen.
Baletti jatkotaso
Baletin jatkotason tunnilla tanssijoilla olisi hyvä olla 3-4 vuotta kokemusta lajista. Jatkotason tunnilla edetään suhteellisen ripeästi ja opettaja olettaa tanssijoiden osaavan jo perustaidot.
Baletti edistyneet
Baletin edistyneen tason tunnilla tanssijoilla olisi hyvä olla 5-6 vuotta kokemusta lajista. Edistyneiden balettitunnilla edetään reippaassa tahdissa. Edistyneiden tunnilla voidaan myös harjoitella kärkitossutyöskentelyä.
Varusteet
Aikuisten balettitunnilla ei ole yhtä selkeää pukukoodia. Monet suosivat urheilulegginsejä balettipuvun tai toisen yläosan kanssa. Erilaiset balettihameet ovat myös olleet suosittuja tunneilla! Pehmeät tossut ovat tärkeät, mutta ensimmäiselle tunnille niitä ei tarvitse, alkuun pääsee sukilla. Hiukset on hyvä laittaa kiinni, jotta ne eivät häiritse tuntityöskentelyä.
Jos tanssijat ovat innostuneita esiintymään Tanssilan näytöksissä, tulisi näytöksiä varten jokaiselta löytyä seuraavat varusteet (näissä varusteissa voi myös erittäin hyvin treenata koko tanssikauden):
vaaleanpunaiset balettitossut
vaaleanpunaiset balettisukkahousut
musta balettipuku
Neoklassinen baletti
Neoklassinen tanssitunti pohjautuu klassiseen balettiin, mutta ottaa paljon vaikutteita nykytanssista ja showtanssista. Tämä tunti onkin näiden lajien fuusio. Tunnilla harjoitellaan pääasiassa aukikierrossa tapahtuvia liikesarjoja ja isossa osassa ovat myöskin kauniit ylävartalon liikkeet ja käsien liikeradat.
Tunti on täynnä tekniikkaa, mutta pääpaino on silti koreografian tanssimisessa. Tunnilla aihealueet kehittyvätkin kuin siivellä, sillä tunnilla tehdään pieni yhteinen alkulämmittely, jonka jälkeen pääpaino on tanssiaskelissa ja koreografian harjoittelussa.
Tunnilla harjoitellaan esitys Tanssilan näytöksiä varten. Kaikki tanssitunnille osallistuvat tanssijat esiintyvät Tanssilan näytöksissä syksyllä ja keväällä.
Tunti sopii balettitanssijoille, jotka haluavat vahvistaa lyyristä liikettä, pehmeää sitkeyttä ja liikkeiden virran jatkuvuutta.
Tunti sopii myös showtanssijoille, jotka haluavat kehittää aukikierron käyttöä ja saada tanssiinsa lisää eleganssia.
Neoklassinen 8v+
Tämän tason tunnilla tutustutaan neoklassiseen tanssiin. Koreografia tehdään pehmeillä tossuilla.
Neoklassinen 10v+
Tämän tason tunnilla harjoitellaan neoklassista tekniikkaa ja koreografiaa pehmeillä tossuilla.
Neoklassinen 12v+
Tämän tason tunnilla harjoitellaan neoklassista tekniikkaa ja koreografiaa sekä pehmeillä että kovilla tossuilla. Tunnilla edistyneimmät tanssijat tekevät kovakärkisillä tossuilla. Opettaja ohjeistaa tunnilla, ketkä harjoittelevat kovakärkisillä ja ketkä pehmeillä tossuilla. Kovakärkisillä harjoittelevilla tanssijoilla tulee olla hallussa jatko- tai edistyneen tason kärkitossutekniikka.
Varusteet
Tunneilla ollaan balettivarusteissa.
Pointe
Pointe on ranskaa ja sillä viitataan balettimaailmassa kärkitossuilla tanssimiseen.
Pointe-tunti on kärkitossuilla tanssimisen tekniikkatunti. Tunnit on jaettu eri ikä- ja taitotasojen mukaisesti. Kun valitset pointe-tunnin, valitsethan myös sitä edeltävän baletittunnin, jotta kärkitossuilla treenaaminen on turvallista ja keho lämmin ja valmis siirtymään kärkitossutyöskentelyyn.
Pointe alkeet
Tanssijoille, joilla ei ole kokemusta kärkitossutyöskentelystä. Harjoituksia tehdään tangon äärellä ja keskitytään löytämään oikea tekniikka harjoitteluun.
Pointe perustaso
Tanssijoille, joilla on 1–2 vuotta kokemusta kärkitossutyöskentelystä. Harjoituksia tehdään niin tangon äärellä kuin myös keskilattialla.
Pointe jatkotaso
Tanssijoille, joilla on 2–3 vuotta kokemusta kärkitossutyöskentelystä. Tunnilla tehdään lämmittelyt, vahvistavia harjoituksia sekä keskilattiaharjoituksia. Pointe jatkotasolla tehdään myös liikkuvia tanssillisia harjoitteita.
Pointe edistyneet
Tanssijoille joilla on 3–4 vuotta kokemusta kärkitossutyöskentelystä. Tunnilla tehdään lämmittelyt, vahvistavia harjoituksia sekä keskilattiaharjoituksia. Pointe edistyneet tunnilla tehdään myös liikkuvia, tanssillisia sarjoja.
Varusteet
Pointe-tunneilla tarvitaan kovakärkiset balettitossut sekä muut balettivarusteet: balettipuku ja balettisukkahousut.
Balettitunnilla yhdistyy liikkeen kauneus, fyysinen virtuositeetti ja eläytymisen ihanuus. Kauniita esiintymisasuja unohtamatta. Baletti on haastava ja kiehtova laji, jollain tavalla mystinen ja innostava. Vanhoissa traditioissa on paljon kaunista. Ja silti opetuksen ei tarvitse olla jäykkää ja vanhanaikaista, vaan iloista, kannustavaa ja tanssijan iälle suunniteltua! (Opettaja, 36v.)