Edustusplusryhmät

Edustusplusryhmät ovat nimensä mukaisesti edustusryhmien kaikkein kirkkain tähti. Edustusplusryhmät ovat pienryhmiä, jotka harjoittelevat Tanssilan erikoisryhmistä kaikkein eniten ja tavoitteellisimmin.


 Tanssilassa toimii edustusplusryhmissä sekä klassisen baletin että showtanssin koulutuslinjat. Tanssijat harjoittelevat ansioituneiden opettajien johdolla. 


Edustusplusryhmiin haetaan vuodeksi kerrallaan. Hakutilaisuudessa arvioidaan tanssin tekniikkaa, ilmaisua, koreografiaosaamista sekä motivaatiota. Edustusplusryhmät mahdollistavat monipuolisen esiintymisen ja kilpailun. Edustusplusryhmät ovat myös toiminnassa tanssin ammattilaiskentän kanssa esimerkiksi musiikkivideoiden ja erikoisesiintymisten muodossa. Ryhmien toiminnassa painotetaan myös kansainvälisyyttä ja ryhmät kilpailevat, harjoittelevat tai esiintyvät mahdollisuuksien mukaan vuoden aikana myös ulkomailla tai kansainvälisissä projekteissa Suomessa.

Showtanssin edustusplusryhmät

Melody 1 (11v+

Melody 2 (12v+)

Harmony 1 (13v+)

Harmony 2 (14v+)

Harmony A (16v+)

Baletin edustusplusryhmät

Etude 1 (11v+)

Etude 2 (12v+)

Serenade 1 (13v+)

Serenade 2 (14v+)

Serenade A (16v+)

Edustusplusryhmien sisällöt ryhmittäin

Lajit

Kehonhuolto

Baletti

Pointe

Balettikoreografia

Nykytanssi

Nykytanssikoreografia

Showtanssi

Showtanssikoreografia

Tanssiakrobatia

Balettielementit

Showelementit

Neoklassinen baletti

Heels

Pienryhmäkoreografia

Soolo

Melody 1

x

x

x

x

x

x

x

x

x


x

x


x

x

Melody 2

x

x

x

x

x

x

x

x

x


x

x

x

x

x

Harmony 1

x

x

x

x

x

x

x

x

x


x

x

x

x

x

Harmony 2

x

x

x

x

x

x

x

x

x


x

x

x

x

x

Harmony A

x

x

x

x

x

x

x

x

x


x

x

x

x

x