Lumi Räsänen
Lumi on tanssinut koko ikänsä 4-vuotiaasta lähtien. Hänen vahvinta osaamisaluettaan ovat nykytanssi, jazz ja baletti. Näiden ohella hän on tanssinut myös katutanssia. Lumin intohimo tanssissa on sen mahdollistama itseilmaisu ja vapaus tutkia kehon liikettä.
Lumi on valmistunut Sibelius-lukion tanssilinjalta keväällä 2024 ja suorittanut opintojensa ohella myös tanssin lukiodiplomin. Tanssivuosia Lumilla on Espoon tanssiopistolla nykytanssin erikoiskoulutusryhmästä vuosien ajan. Lisäksi Lumi on ollut useampien katutanssilajien tavoitteellinen treenaaja ja tehnyt erilaisia esiintymisiä monissa lajeissa vuosien varrella.
Lumi on aloittanut Tanssilan opettajana vuonna 2023.
Tanssi on tärkeä ja helposti opittava itseilmaisun väline. Lumin tunneilla ilmapiiri on hyväksyvä ja lempeä, jotta oppilaat voivat turvallisesti tuoda liikkeessään esiin omia vahvuuksiaan ja tunteitaan. Hän haluaa kohdata oppilaat yksilöinä ja antaa heille vahvan tekniikkapohjan välineeksi.
Vapaa-ajallaan Lumi mielellään tanssii itsekin paljon, lukee kirjoja ja laulaa ja on tekemisissä musiikin kanssa.