Yleisinfoa lasten ja kouluikäisten tunteja varten
Tunnille on hyvä tulla ajoissa. Ennen tuntia vaihdetaan vaatteet tanssitunnille sopiviksi sekä laitetaan pitkät hiukset kiinni ponnareilla ja pinneillä. Hiuspannat eivät kokemuksemme mukaan pysy kovinkaan hyvin päässä ja ovat hankalia myös esim. kuperkeikkojen tekemisessä. Hiukset voivat olla letillä, ponnarilla, nutturalla – kunhan eivät tule silmien eteen. Tämä on tärkeää turvallisuuden takia, jotta lapsi näkee mihin on menossa eivätkä hiukset jää kiinni esim. kiipeiltäessä.
Tuntia ennen käydään vessassa. Opettaja ei pysty viemään yhtä tanssijaa vessaan, joten toivomme, että erityisesti kauden alussa uusien ja pienimpien oppilaiden vanhempi on tunnin ulkopuolella odottamassa ja pystyy viemään tanssijan vessaan, mikäli tällainen tilanne tapahtuu. Usein ryhmän muutkin vanhemmat ovat olleet ystävällisiä ja vieneet pieniä vessaan, mikäli oma vanhempi ei ole ollut juuri sillä hetkellä paikalla. Kiitos tästä.
Tanssitunneilla ollaan paljain varpain. Lapsi oppii parhaiten paljaan jalan tuntemusten kautta. Lisäksi paljas jalka ei ole liukas. Tunnilla tulee kyllä lämmin, joten vaikka aluksi lattia tuntuisi kylmältä, ei siitä ole huolta tunnin alettua. Tanssitunnilla hyvät vaatteet ovat tanssi/jumppapuku sekä tanssilegginsit. Vaatetukseksi sopivat myös tiukat pyöräilyshortsit sekä ihonmyötäinen toppi/t-paita. Jättimäiset tyllihameet ovat välillä lapsilla haittana. Huomioithan vanhempana, ettei mahdollinen tylli ole niin pitkä, että lapsi voi siihen kompastua liikkuessaan. Vaatteiden tulee olla hyvin joustavia – venyttelemme ja liikumme tunneilla erilaisissa asennoissa. Tanssipukuja ja -legginsejä on myynnissä myös Tanssilan Haagan pisteellä sijaitsevassa kaupassa, www.igris.fi, monissa tanssikaupoissa sekä isoissa vaatekaupoissa. Monet tanssikaupat tarjoavat alennusta Tanssilan nimellä (Piruetti, Footlight, Suomen tanssitarvike). Igris kauppa palvelee Tanssilan Haagan toimipisteessä samassa kerroksessa.
Tanssitunnille mukaan otetaan juomapullo sekä alle kouluikäisten tunneilla tanssivihko. Yleensä juomapullolle ja vihkolle on molemmille oma, tietty paikkansa tunnilla, jonka opettaja opettaa kauden alussa. Tanssivihko on käytössä aikuinen-lapsi-, taapero-, satu-, säihke-, tanssitemppuilu- ja taikatanssitunneilla. Jos tunnilla tarvitaan sukkia tai tossuja, ilmoittaa opettaja siitä erikseen.
Uudet oppilaat saavat uudet vihkot kauden alussa. Tanssivihko on suunniteltu käytettäväksi kolme vuotta (kuusi lukukautta). Tanssivihko on tärkeä lapsille – joten pidäthän vihkosta hyvää huolta. Vihkoon saattaa tulla myös tärkeää informaatiota kauden aikana. Tanssivihkon on suunnitellut Iiris Salmenmaa ja myös tanssivihko sisältää paljon pedagogista sisältöä – vihkoon onkin ihana tutustua rauhassa tanssijan kanssa ja harjoitella ja täyttää osioita yhdessä!
Tanssituntien mottona on, että "kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen". Tunnilla ollaan kaikki keskenämme tanssikavereita ja tunneilla ei kiusata muita tanssijoita. Tunneilla harjoitellaan myös pienten pettymysten sietoa. Aina ei saa omaa lempiväriä olevaa palloa tai hyppynarua. Tästä on hyvä keskustella myös kotona, jotta ei tule yllätyksenä, kun tanssit alkaa.
Tervetuloa mukaan!
"Esiintymistaitoja, ryhmässä toimimisen taitoja, musikaalisuutta, liikuntaa ohjatusti ja oman luovuuden kautta. Kiitos! Tanssitorstaita odotetaan hartaudella jo viikon alusta alkaen." (4-vuotiaan äiti)
"Tanssija on opettanut myös vaarille flamingon kävelyitä ja hylje-asentoa. Vaari ei taipunut ihan samalla lailla, mutta ilo on seurata, miten uusia taitoja kehittyy lapselle!" (3-vuotiaan äiti)
"Viikon paras hetki on tanssiaiset, eli Satutanssitunti. Mahtavaa, että aulatilassa voi syödä välipalan ennen tuntia!" (3-vuotiaan äiti)